Hyvä, paha tulkinta 2/12

Jumala puhuu meille Raamatussa. Hän puhuu meille tekstien kautta, jotka muinaiset ihmiset kirjoittivat omissa historiallisissa tilanteissaan. Raamatun ja meidän välillä on historiallinen, kulttuurinen, maailmankatsomuksellinen ja kielellinen kuilu, jonka ylittäminen on kutsu jokaiselle Raamatun vastuulliselle lukijalle.

Raamattu on historiallinen kirja. Erityisesti peukkupaikkoja ottaessa voi unohtua se, että profeettojen sanat liittyivät aivan todellisiin, Israelin kansaa koskeneisiin tilanteisiin. On arvioitu, että 95% profetioista toteutui jo Vanhan testamentin aikana. On selvää, ettei historiallinen etäisyys vaikuta kaikkiin teksteihin tai ole aina edes vakava kysymys. Kuitenkin keskeisten kysymysten kohdalla, kuten vaikkapa sanan evankeliumi historiallinen perehtyminen on välttämätöntä. Muutoin saatamme kuvitella että kyse on jostain pehmoisesta “hyvästä uutisesta” sen sijaan, että se on ollut julistus kuninkaan vallasta, joko kruunaamisen tai sotavoiton tähden. Kuninkaan vihollisille se oli “paha uutinen.”

Raamatun kirjoitukset heijastavat erilaisia kulttuureita. Lukija, joka pyrkii elämään “raamatullisesti” noudattaen jokaista pilkkua, ajautuu vaikeuksiin yksioikoisen lähestymisensä kanssa. Raamatullista seurustelua puolustava tuskin hyväksyisi alaikäisten kihlausta vanhempien sopimuksella, tai pitäisi kihlausta avioliittona – vaikkakin ilman aviollista kanssakäymistä – ja jonka purkaminen edellyttää avioeroa. Myös nykyajan juutalaiset hääseremoniat poikkeavat huomattavasti Raamatun ajoista, eikä pariskunta vetäydy häämajaan kesken illan saattamaan avioliittoa toteen, jonka jälkeen vieraille esitettäisiin todiste morsiamen neitsyydestä.

Raamatun aikoihin ajateltiin ja tarkasteltiin maailmaa eri tavalla. Jotta voisimme ymmärtää miltä maailma näyttää kultakalan silmin, meidän on oltava valmiita sukeltamaan kultakalan maljaan. Raamatun tarkoitus ei ole selittää tyhjentävästi maailmassa vallitsevia mekanismeja. Sen sijaan se kertoo oman aikansa ihmisten kielen ja ymmärryksen valossa Jumalasta, joka on aktiivisesti läsnä luomassaan maailmassa. Lisääntynyt tieteellinen tieto ei tee Jumalaa pienemmäksi, vaan kertoo erilaisesta tavasta hahmottaa tätä maailmaa. On suuri virhe lukea Raamattua omien tieteellisten käsitysten valossa ja kuvitella muinaisia ihmisiä yksinkertaisiksi tai taikauskoisiksi.

On myös otettava huomioon, että molemmat Raamatun pääkielet ovat kuolleita kieliä. Emme tiedä tarkkaan miten sen aikaista hepreaa tai kreikkaa on puhuttu. Tietomme näistä kielistä lisääntyy, mikä tulee vaikuttamaan tuleviin käännöksiin. On mielenkiintoista, kuinka evankelistat tallensivat joitakin Jeesuksen sanoja arameaksi, hänen äidinkielellään, vaikkakin muutoin evankeliumit on kirjoitettu kreikaksi. Yksi tällaisista sanoista on abba, joka ei suinkaan tarkoita “iskä,” vaan oli tyypillinen tapa, jolla aikuiset sanoivat kunnioittavasti “isä.”

Toisaalta evankelistat käyttivät Jeesuksesta kreikkalaista nimitystä Herra. Lukuisten Vanhan testamentin lainausten avulla he osoittivat, että tämän yleispätevän nimityksen tausta on VT:n kreikankielisessä käännöksessä siten, että se kiistattomasti viittaa Jumalaan.

Tämä lyhyt katsaus osoittaa, että Raamatun oikea ymmärtäminen edellyttää tiettyjen tulkinnallisten periaatteiden hyväksymistä. Sanan “tulkinta” käyttämättä jättäminen ei itsessään suojele väärän tulkinnan vaaroilta tai johda korkeampaan raamattunäkemykseen. “Tulkitsemattomuus” on otollisempaa maaperää harhaoppien syntymiselle kuin lukutapa, joka ottaa vakavasti Raamatun luonteen historiallisena kirjana.

Älä siirrä rajapyykkiä

Sananlaskujen kirjan 22:28 on esimerkki siitä, miten historiallisen tilanne avaa tekstiä: “Älä siirrä vanhaa rajapyykkiä, jonka esi-isäsi ovat asettaneet.” Henry Virkler listaa vaihtoehtoisia selityksiä:

1) Älä tee muutoksia siihen, miten asiat on aina tehty.

2) Älä varasta.

3) Älä poista tieviittoja, jotka opastavat matkalaisia oikeaan suuntaan.

4) Kaikki edellämainitut.

5) Ei mikään edellämainituista.

Oikea vastaus on, että rajapyykin siirtäminen tarkoitti yritystä varastaa toisen maita. Erityisen vakava asia oli, jos joku yritti viedä maita avuttomalta. Snl 23:10–11 mukaan Jumala toimii orpojen “sukulunastajana,” että hän itse käy oikeutta yksinäisten puolesta. Maa kuului Jumalalle (3 Ms 25:23) joka jakoi ihmisille oikeuden hoitaa sitä. Tämä oikeus periytyi sukupolvelta toiselle (5 Ms 19:14), ja rajat olivat niin tarkat, että ne eivät saaneet siirtyä edes toiseen Israelin heimoon kuuluvalle (4 Ms 36:7).

Tommi Karjalainen