Kirjoittajalla on puheenvuoro 3/12
Raamatun teksteillä on joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta yksi ainoa, kirjoittajan antama merkitys. Mutta miten alkuperäinen ajatus voidaan tavoittaa? Ymmärrätkö myös mitä luet?
Raamatun teksteillä on joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta yksi ainoa, kirjoittajan antama merkitys. Mutta miten alkuperäinen ajatus voidaan tavoittaa? Ymmärrätkö myös mitä luet?
Luulenpa, että jokainen meistä on tullut väärinymmärretyksi ainakin kerran elämänsä aikana. Erityisen ikävää on, kun väärinymmärretty viesti saa siivet ja karkaa sosiaalisen median keskustelupalstoille ”totuutena”: yritit sanoa jotakin tärkeää, mutta nyt joku julistaa koko kansalle sinun sanoneen jotakin aivan muuta, kuin mitä halusit sanoa.
Myös Pyhän Hengen ohjaamat Raamatun kirjoittajat halusivat sanoa jotakin. Joskus he myös ilmaisivat asiansa vaikeatajuisesti. Esimerkiksi Pietari kirjoittaa Paavalista: ”Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.” (2. Piet. 3:16, kursivointi kirjottajan).
Pyhän Hengen ohjaus ei siis takaa sitä, että Raamatun teksti olisi helposti ymmärrettävää. Raamattu ei ole pikaruokaa, jonka tekstit sipaistaan nopeasti tuulen suojaan, vaan lukemiseen täytyy syventyä, jotta voisimme varmistua ymmärtäneemme kirjoittajaa oikein.
Vain yksi merkitys
Yksi tärkeimmistä Raamatun lukemisen periaatteista on se, että ellei kirjoittaja ole selkeästi käyttänyt monitulkintaista kieltä (esimerkiksi sanaleikit ja jotkin vertaukset), tekstillä on vain yksi, kirjoittajan sille antama merkitys.
Teksti ei ole siis vapaa pelikenttä kaikenlaisille hengen (huomaa pieni kirjain) innoituksessa kehitetyille tulkinnoille, vaan kirjoittajalla on puheenvuoro. Vain yksi tulkinta on oikea — kirjoittajan tekstille antama merkitys.
Minä itse, pahin harhaanjohtaja
Mutta voidaanko kirjoittajan alkuperäinen ajatus tavoittaa? Paavali sen paremmin kuin Pietarikaan ei ole enää keskellämme huutelemassa ja korjaamassa mielipiteitämme siitä, mitä hän tarkoitti. Lisäksi tiedämme, että teknisesti ottaen tekstin merkitys muodostuu minun päässäni: minä luen tekstin ja sen merkitys muodostuu omassa mielessäni aiemman, potentiaalisesti harhaanjohtavan kokemukseni varassa.
Kun siis näen Paavalin tekstissä vaikkapa sanan ”seurakunta”, mielessäni välkkyy kuva tamperelaisesta jumalanpalveluksesta, jota vietetään joka sunnuntai varta vasten rakennetussa kirkkorakennuksessa reilusti yli parin sadan hengen voimin.
Paavali ei kuitenkaan tuntenut yhtään yli viidenkymmenen hengen seurakuntaa ja vielä vähemmän kirkkorakennuksia. Hän tunsi lähinnä koti- ja ulkoilmakokoontumisia, ja hänelle jumalanpalvelus oli todennäköisesti yhteisen ruokailun ympärille rakennettu hetki, jonka aikana kiitettiin Jumalaa ja kerrottiin Jeesuksesta.
Mielikuvani ”seurakunnasta” on siis hyvin erilainen kuin Paavalilla ja mahdollisesti ohjaa omaa ajatteluani väärään suuntaan.
Kuin kissa kuumaa puuroa
Olemmeko siis oman viitekehyksemme vankeja, kyvyttömiä ymmärtämään Raamattua sen omilla edellytyksillä? Emme. Ensimmäinen askel kirjoittajan tekstille antaman merkityksen tavoittamiseen on ymmärtää, että jokainen meistä lukee tekstiä omanlaisensa ”lasit” päässä. Jokainen meistä on tulkitsija ja tulkitsee lukemaansa. Muun väittäminen on itsepetosta.
Vasta ”lasien” tunnustaminen mahdollistaa niin sanotun tulkinnallisen spiraalin, jossa lähestymme tekstin alkuperäistä merkitystä kuin kissa kuumaa puuroa — varovasti kiertäen ja joka suunnalta katsellen. Vain tällä tavoin pääsemme pikkuhiljaa omista ”laseistamme” eroon ja alamme nähdä tekstin sellaisena kuin se lähti sen alkuperäisen kirjoittajan kynästä tai lausujan suusta.
Tällöin huomaamme, että teksti ei voi tarkoittaa mitään sellaista, mitä sen lausuja ei olisi voinut siinä historiallisessa tilanteessa tarkoittaa ja mitä sanoman alkuperäiset vastaanottajat eivät olisi voineet ymmärtää. Esimerkiksi Jeesuksen sanat ”vedestä ja hengestä syntymisestä” Nikodemukselle eivät voi viitata kristilliseen kasteeseen, sillä tuossa historiallisessa tilanteessa kristillistä kastetta ei vielä tunnettu (Joh. 3:5).
Lukemalla tekstiä yhä uudelleen ja uudelleen sen historiallisessa kehyksessä ja laajemmassa tekstiyhteydessä, löydämme ne kirjoittajan meille jättämät tärkeät viitteet, joiden avulla voimme päätellä tekstin merkityksen. Ja näin Jumalan sana saa rakentaa meitä.
Luulenpa, että jokainen meistä on tullut väärinymmärretyksi ainakin kerran elämänsä aikana. Erityisen ikävää on, kun väärinymmärretty viesti saa siivet ja karkaa sosiaalisen median keskustelupalstoille ”totuutena”: yritit sanoa jotakin tärkeää, mutta nyt joku julistaa koko kansalle sinun sanoneen jotakin aivan muuta, kuin mitä halusit sanoa.
Myös Pyhän Hengen ohjaamat Raamatun kirjoittajat halusivat sanoa jotakin. Joskus he myös ilmaisivat asiansa vaikeatajuisesti. Esimerkiksi Pietari kirjoittaa Paavalista: ”Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.” (2. Piet. 3:16, kursivointi kirjottajan).
Pyhän Hengen ohjaus ei siis takaa sitä, että Raamatun teksti olisi helposti ymmärrettävää. Raamattu ei ole pikaruokaa, jonka tekstit sipaistaan nopeasti tuulen suojaan, vaan lukemiseen täytyy syventyä, jotta voisimme varmistua ymmärtäneemme kirjoittajaa oikein.
Vain yksi merkitys
Yksi tärkeimmistä Raamatun lukemisen periaatteista on se, että ellei kirjoittaja ole selkeästi käyttänyt monitulkintaista kieltä (esimerkiksi sanaleikit ja jotkin vertaukset), tekstillä on vain yksi, kirjoittajan sille antama merkitys.
Teksti ei ole siis vapaa pelikenttä kaikenlaisille hengen (huomaa pieni kirjain) innoituksessa kehitetyille tulkinnoille, vaan kirjoittajalla on puheenvuoro. Vain yksi tulkinta on oikea — kirjoittajan tekstille antama merkitys.
Minä itse, pahin harhaanjohtaja
Mutta voidaanko kirjoittajan alkuperäinen ajatus tavoittaa? Paavali sen paremmin kuin Pietarikaan ei ole enää keskellämme huutelemassa ja korjaamassa mielipiteitämme siitä, mitä hän tarkoitti. Lisäksi tiedämme, että teknisesti ottaen tekstin merkitys muodostuu minun päässäni: minä luen tekstin ja sen merkitys muodostuu omassa mielessäni aiemman, potentiaalisesti harhaanjohtavan kokemukseni varassa.
Kun siis näen Paavalin tekstissä vaikkapa sanan ”seurakunta”, mielessäni välkkyy kuva tamperelaisesta jumalanpalveluksesta, jota vietetään joka sunnuntai varta vasten rakennetussa kirkkorakennuksessa reilusti yli parin sadan hengen voimin.
Paavali ei kuitenkaan tuntenut yhtään yli viidenkymmenen hengen seurakuntaa ja vielä vähemmän kirkkorakennuksia. Hän tunsi lähinnä koti- ja ulkoilmakokoontumisia, ja hänelle jumalanpalvelus oli todennäköisesti yhteisen ruokailun ympärille rakennettu hetki, jonka aikana kiitettiin Jumalaa ja kerrottiin Jeesuksesta.
Mielikuvani ”seurakunnasta” on siis hyvin erilainen kuin Paavalilla ja mahdollisesti ohjaa omaa ajatteluani väärään suuntaan.
Kuin kissa kuumaa puuroa
Olemmeko siis oman viitekehyksemme vankeja, kyvyttömiä ymmärtämään Raamattua sen omilla edellytyksillä? Emme. Ensimmäinen askel kirjoittajan tekstille antaman merkityksen tavoittamiseen on ymmärtää, että jokainen meistä lukee tekstiä omanlaisensa ”lasit” päässä. Jokainen meistä on tulkitsija ja tulkitsee lukemaansa. Muun väittäminen on itsepetosta.
Vasta ”lasien” tunnustaminen mahdollistaa niin sanotun tulkinnallisen spiraalin, jossa lähestymme tekstin alkuperäistä merkitystä kuin kissa kuumaa puuroa — varovasti kiertäen ja joka suunnalta katsellen. Vain tällä tavoin pääsemme pikkuhiljaa omista ”laseistamme” eroon ja alamme nähdä tekstin sellaisena kuin se lähti sen alkuperäisen kirjoittajan kynästä tai lausujan suusta.
Tällöin huomaamme, että teksti ei voi tarkoittaa mitään sellaista, mitä sen lausuja ei olisi voinut siinä historiallisessa tilanteessa tarkoittaa ja mitä sanoman alkuperäiset vastaanottajat eivät olisi voineet ymmärtää. Esimerkiksi Jeesuksen sanat ”vedestä ja hengestä syntymisestä” Nikodemukselle eivät voi viitata kristilliseen kasteeseen, sillä tuossa historiallisessa tilanteessa kristillistä kastetta ei vielä tunnettu (Joh. 3:5).
Lukemalla tekstiä yhä uudelleen ja uudelleen sen historiallisessa kehyksessä ja laajemmassa tekstiyhteydessä, löydämme ne kirjoittajan meille jättämät tärkeät viitteet, joiden avulla voimme päätellä tekstin merkityksen. Ja näin Jumalan sana saa rakentaa meitä.
Markus Nikkanen
