Hengellisen tulkinnan harharetket 7/12

Voiko Pyhä Henki puhua ohi tekstin alkuperäisen merkityksen?

”Sinä olet minun palvelijani, minä olen sinut valinnut, en sinua väheksynyt.” Kutsumuksensa kanssa kamppailevaa, itseään ja lahjojaan epäilevää nuorta naista tämä Jesajan kirjan (41:9) lause lohdutti ja rohkaisi valtavasti tietyssä elämänvaiheessa. Se tuntui puhuvan suoraan joihinkin kohtiin sydämessäni ja vakuuttavan, että se mitä vain hiljaa itsekseni uskalsin ajatella, voisi olla Jumalan antama kutsumus minulle.

Samoihin aikoihin katsoin Taru sormusten herrasta -elokuvat. Niissä kuninkaaksi syntyneelle, mutta yksinäisen samoajan elämää siihen asti eläneelle Aragornille sanotut sanat ”tule siksi, joka olet syntynyt olemaan” jäivät mieleeni soimaan pitkäksi aikaa, rohkaisivat luottamaan Jumalan luomistyöhön ja antamaan sen kasvaa esiin persoonassani ja kutsussani.

Uskon, että Pyhä Henki todella puhui minulle näiden molempien sanojen kautta; siitä kertoo se hyvä hedelmä, jota ne elämässäni kasvattivat. Tekeekö se, että toiset sanat olivat suoraan Raamatusta, niistä jotenkin luotettavampia tai varmempia kuin nuo elokuvan sanat?

Henkilökohtaista ja yleistä puhetta

Pyhä Henki voi puhua kristitylle henkilökohtaisesti monilla eri tavoilla ja monia eri kanavia käyttäen. Tällaista henkilökohtaista Jumalan äänen kuulemista, profetian eri muotoja opimme arvioimaan Jumalan Sanan valossa ja tarkkaillen sen tuottamia vaikutuksia. Helposti emme kuitenkaan sovella tätä arviointia niihin sanoihin, jotka tuntuvat tietyssä tilanteessa tulevan suoraan Raamatun sivuilta kohti, kuten esimerkissäni.

On kuitenkin erotettava tällainen henkilökohtainen Jumalan puhe jonkin Raamatun jakeen kautta siitä, mitä tuo kohta varsinaisesti opettaa kristityille. Tämä ei sinänsä tee omaa kokemustani Jumalan puheesta minulle tuossa tilanteessa väärää tai epäraamatullista. Minun täytyy kuitenkin erottaa oma kokemukseni Raamatun opetuksesta.

Enemmän Sanaa – enemmän Jumalan äänen kuulemista

Jumala puhuu Sanansa kautta ja aina sen mukaisesti. Jumalan Sanan olemassaolo on Jumalan ensimmäinen viesti meille siitä, että hän haluaa olla kanssamme vuorovaikutuksessa. Sanan takia uskomme läsnäolevaan, puhuvaan ja kuuntelevaan Jumalaan ja haluamme myös itse olla vuorovaikutuksessa hänen kanssaan. Sanan opetuksen vaikutuksesta opimme myös kuulemaan Jumalaa henkilökohtaisesti.

Henkilökohtaista Jumalan puhetta ei siis alunperinkään ole olemassa ilman Sanaa. Mutta olen huomannut, että jos Raamatun lukeminen jää joksikin aikaa vähemmälle, myös kykyni kuulla Jumalan puhetta muista kanavista heikkenee.

Jumala siis puhuu Sanassaan ensisijaisesti siinä merkityksessä, jonka löydämme tekstin alkuperäisten vastaanottajien tavasta ymmärtää sanoma, kuten tässä artikkelisarjassa on osoitettu. Tätä tekstin pysyvää, kaikkina aikoina sovellettavaa merkitystä vastaan Jumala ei puhu silloinkaan, kun hän puhuu henkilökohtaisesti.

Jumala voi myös puhua meille henkilökohtaisesti johonkin tilanteeseen käyttäen lukemattomia erilaisia kanavia: toisten ihmisten sanoja, mielikuvia, lauluja, luontoa, kertomuksia ja elokuvia – ja myös Raamatun sanoja. Tätä puhetta arvioimme aina Raamatun opetuksen valossa ja tarkkailemalla, millaista hedelmää puhe tuottaa. Näiden pohjalta voimme kertoa toisille omasta, todellisesta kokemuksestamme Jumalasta, mutta emme varsinaisesti opettaa Raamattua.

Lohdutusta minulle ja Israelille

Jesajan kirjan luvusta 40 alkava ns. Lohdutuksen kirja on monien kristittyjen kohdalla ollut suurena lohdutuksena ja vakuutuksena Jumalan uskollisuudesta. Luvun 41:8–10 sanat ovat hyvä esimerkki tästä. Jumala kehottaa palvelijaansa Israelia olemaan ”arkana pälyilemättä” ja luottamaan hänen apuunsa. Eikä olekaan estettä ajatella, etteikö kuka tahansa kristitty vaikeassa tilanteessa voisi turvata Jumalaan juuri tällä tavalla.

Tekstin jatko jakeissa 11–16 kuitenkin tuo eteen asioita, jotka eivät suoraan ole sovellettavissa yksittäisen kristityn elämään: ”sinusta tulee minun puimarekeni, rajusti hiertävä, moniteräinen…” (j. 15). Rohkaiseva sanoma onkin kirjoitettu koko Jumalan kansalle, eikä voida ajatella, että jokainen yksittäinen ihminen kokisi elämäässään tällaisen puimareen kohtalon. Kuitenkin jokainen kansan jäsen kuului tuohon ”yksikköön” nimeltä Jumalan kansa, ja oli siten osallinen tässä kuvattuun.

Tämä kohta siis opettaaainakin sitä, että Jumalan kansan kohtalo oli ja on kokonaan hänen vallassaan ja että hänen kansaansa kuuluvalla on syytä luottaa häneen ja antautua hänen käytettäväkseen tavalla, jonka hän itse valitsee, veipä se alistettuun tai valta-asemaan.

Suvi Kankkunen