Kun pastori puhuu kielillä 8/12

Martti Luther kerran avasi pöytäpuheen sanomalla, ettei tuo esiin alkukielisiä sanoja tavallisten ihmisten keskuudessa, vaan säästää ne oppineiden keskusteluihin, joita itse Jumalakin seuraa ja hämmästelee heidän tietämistään. Parodia paljastaa, että kollegoiden kirkot olivat tyhjiä, kun taas Lutherin saarnatessa kansantajuisesti sali oli täynnä.

Kun saarnaaja turvautuu alkukielisten sanojen esiintuomiseen, olisi kirkkokansan osattava esittää kysymys maininnan hyötyarvosta. Evankeliumeihin on tallennettu vain muutamia Jeesuksen omia “alkukielisiä” sanoja. Nämä arameankieliset sanat eivät välitä salattuja totuuksia, vaan tuovat esiin hänen omaleimaisuutta. Kukaan ei puhunut Isästä samalla tavalla kuin Jeesus. Tämä erityinen suhde välittyy vieraspäräisen “abba” -sanan kautta ilman, että sana itsessään olisi jotenkin erityinen. Vastaava ilmiö näkyy siinä, kuinka Emmauksen tien kulkijat tunnistivat ylösnousseen Herran hänen pöytätapojensa perusteella.

Jos saarnaaja käyttää alkukielisiä sanoja, kirkkokansa ei kykene koettelemaan opetusta aineiston karatessa korkeuksiin. Ei voi tehdä muuta kuin luottaa saarnaajan persoonaan. Oman pastorin kohdalla tämä voi olla turvallista, mutta miten suhtautua kiertävään puhujaan tai internetevankelistaan? Jos käärmeöljyn vaikutus joskus paljastuu, kaupparatsu on jo kaukana horisontissa.

Raamatun kertomusten kieli eivät ole magiaa, vaan ilmentää tavallista kielenkäyttöä. Jotkut alkukieliset sanat ovat alkaneet elää seurakuntaelämää. Oikein tulkittuinakin tällaisten sisäpiirikäsitteiden — kuten kairos-aika, ekklesia-seurakunta, agape-rakkaus, rhema-sana, tai koinonia-yhteys — hyötyarvo on rajallinen. Useimmiten saman voisi ilmaista riittävällä vastaavuudella suomalaisella sanalla. Vaikka tulkinta olisi oikea yhdessä tekstissä, sanojen tekninen käyttö voi vääristää merkityksen toisessa tekstissä.

Kieli ei pysy vakiona, ja ajan myötä sanat voivat saada uusia merkityksiä. Onko tilittäminen sielunhoidollinen vai kirjanpidollinen toimenpide? Onko hamppari laitapuolen kulkija vai pikaruoka? Kuuluuko folio kirjapainoon vai keittiön laatikkoon? Laitanko roiskeläpän autotalliin vai jääkaappiin?
Internetissä kiertää kuva sanojen “kuusi palaa” yhdeksästä eri merkitystä, kuten “sinun kuu on tulossa takaisin”, tai “kuusipuu on tulessa.”

Raamatussa tämä ilmiö näkyy sanan liha – sarks – käytössä, joka joidenkin Paavalin jakeiden ylikorostamisen takia on yksiniittisesti lihan synnillisyyttä. Vastaavan periaatteen mukaan Jeesuksen ylösnousemusruumiin – sarks – olisi oltava synnillinen (Apt 2:31). “Liha” itsessään ei ole negatiivinen, koska sanojen kulloinenkin käyttötarkoitus määrittää niiden merkityksen.

Kun saarnaaja “puhuu kielillä,” hän voi parhaimmillaan tuoda lisäväriä käännösten rinnalle. Silloin hänen selityksensä on kansantajuista, ja siten myöskin tavallisen ihmisen löydettävissä omasta käännöksestään.

Rakkauden tasot

Jeesus kysyy Pietarilta kolmesti: “rakastatko minua?” (Joh 21). Tässä tekstissä on kaksi eri rakastamisen verbiä, agapao ja fileo. Saarnaajat joskus esittävät, että agape-rakkaus olisi jumalallista ja pyyteetöntä, kun taas filia-rakkaus olisi inhimillistä, tykkäämistä. Jeesus kysyy kahdesti: “agape-rakastatko minua?” Pietari on surullinen, koska kykenee vain fileo-rakkauteen. Kolmannella kerralla Jeesus käyttää fileo-verbiä viestien, ettei ole enempää vaatinutkaan.

Raamattu ei tue tätä tulkintaa, koska sanoja käytetään ristiin: Amnon ei raiskaa sisartaan jumalallisen, pyyteettömän rakkauden vallassa (2 Sam 13). Isän tunteet ainokaista Poikaansa kohtaan eivät myöskään ole inhimillisesti rajoittuneita (Joh 5:20).

Sanakirjasaarna korostaa, että Pietari saa psykologisesti anteeksi ja luvan olla ihminen. Teksti puhuu kuitenkin enemmästä. Kolmen kysymyksen ja kolmen käskyn kautta Pietari kutsutaan jykevästi takaisin Jeesuksen lauman kaitsemiseen ja ruokkimiseen. Tämä on parempaa öljyä jumalankieltäjän haavoihin, ja mikä parasta, tämän saarnan voi kertoa ilman alkukielen sanoja.

Tommi Karjalainen