MIKÄ ON DOXA?

Doxa on nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu tapahtuma, jonka tavoitteena on varustaa osallistujiaan syvempään Raamatun ja teologian tuntemiseen.

Näkymme on, että jokainen osallistuja kasvaa vastuullisuudessa niin oman, kuin yhteisönsä uskon suhteen. Haluamme rohkaista avoimuuteen toisten ajatuksia kohtaan, sekä korostaa, miten Jumalan kohtaaminen on monimuotoinen todellisuus, johon kuuluu myös järjen ja ymmärryksen ulottuvuus. Tämän pohjalta muotoutuu näkylauseemme: ”Vastuullista uskoa, avointa keskustelua ja järjellistä Jumalan kohtaamista.”

Tapahtuma kantaa nimeä Doxα, joka tulee Raamatun kreikasta ja tarkoittaa ”kirkkautta, kunniaa”. Tällä haluamme viestiä, miten tapahtuman tavoitteena on asettaa kaikessa Jumalan kunnia keskiöön, ja antaa Hänen kirkkautensa kirkastaa myös meidän ajatuksemme.

Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Suomen teologisen opiston (STO) ja Suomen Vapaakirkon nuoret ry:n (SVN) kanssa.

KENELLE?

Sinulle, joka haluat syventyä Raamatun ja teologian ymmärtämiseen rikastaaksesi suhdettasi Jumalaan. Tapahtuma on suunnattu yli 18-vuotiaille, mutta myös 16–17 -vuotiaat saavat halutessaan osallistua huoltajan vastuulla. Huom! Vastuu alaikäisten osallistujien turvallisuudesta luentojen/ohjelman ulkopuolella on heidän huoltajillaan. Tapahtumassa ei ole erillistä yövalvontaa, eikä osallistujien liikkumista opistoalueen ulkopuolelle kontrolloida. Tapahtumassa ei ole virallista yläikärajaa.

Lisäinfo: www.teologinenopisto.fi/doxa
Tapahtuman opettajat: Sara Saarela, Mikke Tiainen, Suvi Kankkunen, Timo Lehikoinen, Sanna Urvas ja Markus Nikkanen
14. - 16.11.2025

Hourly Schedule

Perjantai 14.11.2025

19.00 - 21:00
Yhteinen startti

Lauantai 15.11.2025

8.30 - 9:30
Aamupala
majoitus paketin valinneet
9:30 - 10:15
Ylistys ja rukous
10:30 - 12:00
Opetus 1
12:00 - 13:30
Lounas
13:30 - 15:00
Opetus 2
15:00 - 15:30
Tauko
15:30 - 16.30
Kanavat
16:30 - 19:00
Päivällinen kaupungilla
19:00 - 20:30
Iltatilaisuus

Sunnuntai 16.11.2025

8:30 - 9:30
Aamupala
majoitus paketin valinneet
9:30 - 10:00
Ylistys ja rukous
10:00 - 11:30
Opetus 3
11:30 - 12:45
Luonas
12:45 - 14:15
Opetus 4
14:15 - 14:30
Yhteinen lopetus

Ilmoittautuminen

Book Event

Form/ticket icon icon
Tapahtuma ilman majoitusta (sis. lounas)
45 €
Form/up small icon icon Form/down small icon icon
Jäljellä olevat paikat : 96

Early Bird (1.9.-21.9.2025): 45€ - hinta tämän jälkeen: 70€ Tapahtuma ei tarjoa päivällistä tai iltapalaa, vaan nämä ruokailut hoidetaan itsenäisesti

"Tapahtuma ilman majoitusta (sis. lounas)" on loppuunmyyty.
Form/ticket icon icon
Tapahtuma ja majoitus Teopoliksella (sis. aamupala ja lounas)
70 €
Form/up small icon icon Form/down small icon icon
Jäljellä olevat paikat : 19

Early Bird (1.9.-21.9.2025): 70€ - hinta tämän jälkeen: 95€ Tapahtuma ei tarjoa päivällistä tai iltapalaa, vaan nämä ruokailut hoidetaan itsenäisesti

"Tapahtuma ja majoitus Teopoliksella (sis. aamupala ja lounas)" on loppuunmyyty.