Häpeä vai kunnia? 3/5

”Minä Paavali, jo vanha mies, nyt lisäksi Kristuksen Jeesuksen tähden vankina, vetoan sinuun poikani Onesimuksen puolesta, jonka isäksi olen vankina ollessani tullut.” (Filem. 9–10)

Paavali kehottaa Filemonia ottamaan Onesimuksen, karanneen orjansa suopeasti vastaan. Tämä toiminta on silloisen kulttuurin käytännöistä poikkeava. Tällaisessa tilanteessa orjaa odotti lähes poikkeuksetta rangaistus, mahdollisesti kuolema. Paavali osoittaa, että Jumalan valtakunnan periaatteet ja toimintatavat poikkeavat siitä, mihin Filemonin elinympäristö ja kulttuuri olivat hänet totuttaneet. Samalla Paavali pelastaa Filemonin kasvot hänen kotonaan kokoontuneen seurakunnan edessä.

Esimerkkinä kristillisestä johtajasta

Paavalin antama toimintaohje Filemonille oli vallinneesta kulttuurista erottuva. Kristillinen elämä tekee ihmisestä enemmän, ei vähemmän inhimillisen. Tämä todellisuus joutuu Filemonin ja Onesimuksen tapauksessa todelliseen testiin. Filemon on epäilemättä kotikaupungissaan Kolossassa arvostettu ja kunnioitettu mies. Myös omassa seurakunnassaan hän on johtohahmoja ollen esimerkkinä vastuullisesta kristitystä ja johtajasta.

Paavalin ohjeet Filemonille ovat moniulotteiset. Yhtäältä hän haluaa ohjata Filemonia säilyttämään arvostetun asemansa, eikä niinkään yhteiskunnallisesta näkökulmasta, vaan erityisesti kristillisestä. Häntä ohjeistetaan toimimaan vastuuntuntoisena kristittynä, joka esikuvallaan antaa suuntaa toisille seurakunnan jäsenille oikeasta suhtautumisesta kanssauskovaan tasavertaisena Kristuksen seuraajana, oli hänen sosiaalinen asemansa sitten mikä tahansa.

Paheksuttavaa käyttäytymistä

Tuolloisessa roomalais-kreikkalaisessa yhteiskunnassa isännän suhtautuminen omille teille lähteneeseen orjaan oli usein hyvin suoraviivaista ja tuomitsevaa. Odotus oli rangaistus, joka saattoi määritellä orjan lopullisen kohtalonkin. Vähemmistäkin rikkeistä isäntä saattoi teloituttaa orjansa, mahdollisesti myös ristiinnaulitsemalla. Tämä olisi ollut Onesimuksenkin todennäköinen kohtalo, ellei Paavali olisi apostolin arvovallalla puuttunut tilanteeseen.

Antamissaan ohjeissa Filemonille Paavali osoittaa, että yhteiskunnan omaksuma toiminta ei sovellu seurakunnan yhteyteen. Päin vastoin, kristityillä ei tällaista oikeutta toisen elämään ole. Mikäli Filemon olisi toiminut tällä tavalla, olisi se ollut paheksuttavaa, häpeän tuovaa käyttäytymistä seurakunnan näkökulmasta.

Tilanne on haastava, sillä odotettu reaktio olisi tuolloin ollut vihan, ehkä väkivaltaisenkin osoittaminen orjaa kohtaan.

Filemon joutuu testiin

Paavali kirjoittaa galatalaiskirjeessä: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (3:28).

Tämä todellisuus tulee Filemonille todelliseen testiin. Hänen kadonnut orjansa Onesimus on löytänyt tiensä Paavalin luo ja tullut uskoon. Miten häneen tulisi suhtautua? Hän on yhtä lailla Kristuksen opetuslapsi kuin Filemonkin.

Paavali osoittaa, että Onesimukseen tulee suhtautua uudella tavalla: ei enää orjana, vaan paljon arvokkaampana; rakkaana veljenä ja Herran omana (jae 15). Tämän asenteen ja toiminnan omaksumalla Filemon osoittaa kunniakasta, suoraselkäistä ja rakkautta välittävää kristityn käytännön elämää, joka on esikuvaksi muille seurakunnan jäsenille

Filemonin rakkaus kaikkia pyhiä kohtaan

Tilanne on kokonaisuudessaan vaikea ja vaarallinenkin sekä Paavalille, Onesimukselle että Filemonille. Mikäli Filemon ei ottaisi Paavalin ohjeita suopeasti vastaan vaan toimisi yhteiskunnan yleisen odotusten ja tavan mukaisesti, tarkoittaisi se hänelle kasvojen menettämistä seurakunnassa. Onesimukselle se tarkoittaisi hengen vaaraa.

Paavali antaa ohjeensa apostolin arvovallalla ja asettelee – Pyhän Hengen ohajuksessa – sanansa tarkasti. Hän ei aloita kirjettä sukeltamalla välittömästi ongelman ytimeen, vaan aloittaa kiinnittämällä huomionsa Filemonin lujaan luonteen laatuun ja suoraselkäiseen käyttäytymiseen menneisyydessä. Paavali on kuullut Filemonin rakkaudesta kaikkia pyhiä kohtaan. Nyt myös Onesimus kuuluu näiden pyhien joukkoon.

Vedottuaan Filemonin tunteisiin Paavali etenee kohti asian ydintä. Myös nyt Paavali käyttää apostolista arvovaltaansa. Luonnehtiessaan Onesimusta hän painottaa läheistä suhdetta: Paavali kuvailee olevansa Onesimuksen isä ja Onesimuksen olevan hänen sydämensä (jakeet 10, 12). Paavali toivookin, että Filemon ottaisi Onesimuksen vastaan samalla tavalla kuin hän ottaisi Paavalinkin.

Tämä ei itseasiassa ole pelkkä pyyntö vaan velvollisuus. Jumalan seurakunnan jokainen jäsen tulee ottaa suopeasti vastaan ja nyt Onesimus on osa tätä Jumalan perhettä. Onko Filemonilla muuta mahdollisuutta kuin nöyrästi ojentautua Paavalin antamien ohjeiden mukaan?

Artikkelin kirjoitta on Suomen teologisen opiston rehtori Timo Lehikoinen.