Sana ja yhteinen tehtävä vapaakirkollisen johtajuuden ytimessä 1/4

Meille Vapaakirkossa johtajuudessa on kyse inhimillisestä tehtävänjaosta ja yhteisestä tehtävästä, ei jumalallisesta auktoriteetista ja asemasta ihmisen ja Jumalan välillä. Emme aseta pelastuksessa ihmisen ja Jumalan väliin ketään muuta välittäjää kuin Kristuksen (1. Tim. 2:5) — uskommehan, että Pyhä Henki synnyttää ihmisen uudesti suoraan — joten emme tee sitä myöskään seurakuntaelämässämme.

Ei asemaa ihmisen ja Jumalan välillä

Kyse on yleisen pappeuden periaatteesta vastakohtana liturgisten kirkkojen pappisviralle, johon liittyy olennaisesti Jumalan pelastavan armon välittäminen Sanan ja sakramenttien kautta; tällöin on kyseessä tietynlainen välittäjän asema, vaikkakaan ei samalla tavalla kuin Kristuksella.

Siksi kysymys johtajuuteen asettamisesta ei ole meille kysymys siitä, kenelle Jumala olisi erityisesti jakanut oman valtuutuksensa — hän on jakanut sen meille koko seurakuntana, siitähän yleisessä pappeudessa on kyse. Emme kysy, kenen henkilön voimme asettaa valtaan käyttämään sitä seurakunnassa jumalallisella oikeutuksella ja siten velvoittamaan yhteisön alistumaan valtaansa siksi, että hän olisi Jumalan vallan välikappale maan päällä.

Johtajuutta tarvitaan yhteiseen tehtävään

Jumalallisena välittäjänä toimimisen sijaan johtajuudessa on meille kyse seurakunnan yhteisen, Jumalalta saadun lähetystehtävän mahdollistavasta inhimillisestä tehtävänjaosta. Johtajuutta tarvitaan siksi ja vain siksi, että Jumalan yhteen kutsuma joukko ihmisiä tarvitsee järjestäytymistä ja sitä ylläpitävää toimintaa, johtamista — kuten mikä tahansa joukko ihmisiä, jotka haluavat yhdessä toteuttaa jonkin tietyn tehtävän.

Seurakunta ei siis myöskään ole anarkia, kaiken rakenteen ja auktoriteetin kieltävä yhteisö. Tämän Raamattu tunnistaa kehottaessaan seurakuntia asettamaan itselleen johtajiston, joita se kutsuu vanhimmiksi*.

Meitä kehotetaan olemaan kuuliaisia ja osoittamaan kunnioitusta niille, jotka hoitavat johtamistehtävän hyvin. (1. Tim. 5:17). Se, että toimimme johtajien alaisuudessa yhdessä sovitun marssijärjestyksen mukaan, on välttämätöntä yhteiselle tehtävällemme, ja johtajien palvelutehtävä onkin seurakunnassa erittäin tarpeellinen.

Samalla Paavalin kehotus sisältää ajatuksen, että johtajien työtä voidaan ja tulee arvioida, ja kunnioitus johtajana on ansaittava (mutta ei arvoa ihmisenä). Johtajat ovat itsekin osa laumaa, vajavaisia ihmisinä ja alamaisia Sanan auktoriteetille, jota opettavat. Emme odota heiltä virheettömyyttä, vaan rehellisyyttä ja integriteettiä, sitä että he ovat yksityiselämässään samoja kuin julkisessa (1. Tim. 3:1–13).

Auktoriteetti on Sanalla

Johtajien tehtävä liittyy keskeisesti sen mahdollistamiseen, että koko seurakunta kasvaa ja löytää paikkansa yhteisessä tehtävässä, kuten Efesolaiskirje (4:4–12) seurakunnan palveluvirkoja kuvaa. Ensisijaisiksi välineiksi tähän näemme Jumalan Sanan opettamisen ja sen perusteella seurakunnan kasvattamisen kokonaisvaltaisesti Jumalan tuntemiseen ja kaltaisuuteen, mikä johtaa myös Jeesuksen antaman tehtävän omistamiseen ja sille antautumiseen yksilöinä ja yhteisönä.

Kasvatamme jokaisesta omilla jaloillaan Jumalansa edessä seisovaa, Sanaa tutkivaa ja noudattavaa Jumalan valtakunnan kansalaista, joka tunnustaa kuuluvansa Kristuksen ruumiiseen sen toimivana jäsenenä omalla paikallaan. Emme kasvata ensisijaisesti kuuliaisia lampaita johtajille, vaan Kristukselle.

Näin ollen johtajuustehtäviimme liittyvä auktoriteetti on johdettava Jumalan Sanasta. Niin kauan kuin ja niissä asioissa, joissa johtajisto seisoo Sanan perustalla, he voivat odottaa johdettavien olevan kuuliaisia seurakunnan yhteisesti jakamassa elämässä.

Paljon on seurakuntalaisen elämässä sellaisia osa-alueita, joihin voidaan vaikuttaa ainoastaan hengellisen ohjauksen ja Jumalan Sanan opettamisen kautta, ei määräysvallan. Kristitty on aina itse vastuussa omista valinnoistaan suoraan Jumalalle.

Paavalin käsky olla alamaisia toinen toisillemme (Ef. 5:21) tulee velvoittavaksi ohjeeksi kaikkeen seurakuntaelämään. Tällaisessa alamaisuudessa ei olekaan enää kyse hierarkioista ja käskyvallasta, vaan asenteesta, joka varjelee meitä valta-asemien tavoittelemiselta ja pyrkimykseltä alistaa toisia, ja auttaa sen sijaan keskittymään yhteiseen tehtäväämme Jumalan valtakunnan levittäjinä tässä maailmassa.

*Raamatussa vanhin on merkitykseltään laajempi käsite kuin yhdyskuntajärjestyksemme vanhimmiston jäsen, viitaten seurakunnan johtajiin yleisesti.

Suvi Kankkunen
Kirjoittaja on Vapaakirkon pastori ja johtamista tutkiva kauppatieteen maisteri, joka vastaa johtajuuden kehittämisestä Vapaakirkon koulutuksessa. 

Kirjoitus on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 4/2020.