Tekstin takana avautuu uusi maailma 11/12
Raamatun kertomukset ovat valmiiksi tulkittua ja valikoitua historiaa.
Raamatun tulkitsemista käsittelevän kirjoitussarjan toiseksi viimeisessä kirjoituksessa käsittelen Raamatun ja historian suhteeseen liittyvää mutta haastavampaa erityiskysymystä. Väitteeni on, että Jumalan ilmoitus ei sijaitse historiassa, vaan Raamatussa. Arkeologia ja muu tutkimus avaa meille pääsyjä Raamatun maailmaan, mutta vain Raamattu kertoo historian tapahtumista profeetallisesti, Jumalan näkökulmasta. Jumalan puhetta ei voi selvittää historiantutkimuksen keinoin, vaan Jumalan puhe on läsnä hänen luotettavassa sanassa.
Turhia hyökkäyksiä
Erityisesti muutamina viimeisinä vuosisatoina raamatuntutkimusta on vaivannut sääntömäisyys, jolta ns. raamattu-uskollinen kenttä ei ole välttynyt. Puolustuspuhe, että Raamattu kuvaa historiaa ja tiedettä aukottomasti, on altistanut sen turhille hyökkäyksille. Tähän liittyviä ilmiöitä on ollut mm. tarve löytää todisteita Israelin kansanvaellukselle (2. Moos. 14), väitteet Nooan arkin löytymisestä (1. Moos. 7–8), tai jopa Torinon käärinliinat. On paradoksaalista, että mitä enemmän annamme painoarvoa ulkoisille todisteille, sitä helpommin Raamatun luonne ilmoituksena kärsii.
Luovia selitysratkaisuja
Raamattu-uskollisuus on usein määritelty ns. ylhäältä-alas -argumentein eli väittäen, että jos Jumala pystyy kaikkeen, niin tästä seuraa, että Raamatun täytyy olla virheetön. Tällöin esimerkiksi evankeliumien toinen toisiaan täydentävä kuvaus nähdään sarjana ristiriitoja, jotka kyseenalaistavat, ei vain jumalallista ilmoitusta, vaan myös Jumalan kaikkivoipuuden.
Raamattu-uskollinen kenttä on pyrkinyt ratkaisemaan ristiriitoja monin keinoin. Yhtäältä ristiriitoihin on keksitty luovia selitysratkaisuja, kuten että Jeesus ratsasti kahdesti ja yhteensä kolmella aasilla Jerusalemiin.
Toisaalta on selitetty, että Raamattu on ristiriidaton siinä mitä se opettaa — eli ei siis kaikissa yksityiskohdissa.
Luotettavia tekstejä
Raamatun luotettavuutta on hyödyllisempää tarkastella alhaalta-ylös. Tämä tarkoittaa suhtautumista Raamatun kertomuksiin luotettavina teksteinä. Ne kutsuvat meitä katsomaan historiaa niiden linssien läpi, jotka apostolit ja profeetat nostavat meidän silmillemme.
Raamatun kertomukset ovat valmiiksi tulkittua ja valikoitua historiaa. Ne eivät kerro kaikkea mahdollista, esimerkiksi kuinka pitkä Jeesus oli tai milloin Joosef kuoli. Kertomusten aukot herättävät meidän mielenkiintomme, mutta näiden aukkojen täyttäminen saattaa ruokkia aivojamme tavalla, jossa sydän jää kylmäksi.
Sen sijaan myös sydämemme lämpenee, kun lähestymme Raamatun kertomuksia Jumalan luotettavana ilmoituksena meitä varten. Kertomukset sijoittuvat todelliseen historiaan ajattomalla tavalla. Niiden kautta Jumala puhuu meille nykyhetkessä.
Historian kaivaminen paljastaa meille historiallisia yksityiskohtia, mutta Raamatun kertomuksiin uppoutuminen paljastaa meille totuuden Jumalasta, tästä maailmasta, ja meistä itsestämme. Raamattu ei tarvitse ulkopuolisia takeita — Jumala puhuu Raamatussa ja tähän saamme suoraselkäisesti luottaa ja pohjata anteeksipyytelemättömän uskomme ja julistuksemme.
Tommi Karjalainen
Kirjoittaja on pastori ja opettaja joka rakastaa lukemista,
syvällisiä keskusteluja ja juoksemisen ideaa.
– – –
Heprealaista tarinankerrontaa
Kertomuksen Nooasta ja vedenpaisumuksesta on kriittisessä tutkimuksessa katsottu sisältävän kaksi kilpailevaa versiota (1. Moos. 6–9). Versiot on liitetty yhteen, mutta ne sisältävät vihjeitä varhaisemmista kerroksista. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten historiaan keskittyminen voi johtaa ylitulkintaan.
Kertomuksellinen lähestysmistapa paljastaa heprealaisen tarinankerronnan tyylin, jota käytettiin tehokeinona ennen yliviivaustusseja. Koska keino oli yleinen, se olisi ollut helposti tunnistettavissa. Graafisessa muodossa esitettynä meidänkin on helppo päätellä, missä kertomuksen pääpaino on:
Mukailtu: John Sailhamer, Introduction to Old Testament Theology, 209.
