Missä ihmisten on mahdollista harjoittaa sortoa hyvällä omatunnolla, siellä profeettojen ääni on vaiennettu.
Uusia lukutapoja on useita, mutta niitä yhdistää taipumus tehdä tekstin sijaan lukijasta pääasia. Lukija on usein marginalisoitu tai sorrettu ihminen. Joku saattaa olla köyhä, mahdollisesti diktatuurin alla. Toinen saattaa kuulua seksuaaliseen vähemmistöön, joka elää kaksoiselämää. Kolmas saattaa olla nainen, joka kärsii sovinismista, seksismistä ja naisvihasta.
Tulkinnallisia peliliikkeitä
Uusien lukutapojen mukaan Raamatun totuudellisuus ei ole yhtä oleellista kuin sen käyttöarvo. Yleispätevästi voidaan sanoa, että Jeesus on tullut vapauttamaan vangitut ja sorretut. Kun tästä toteamuksesta tulee raamatuntulkinnan keskiö, se mahdollistaa sen, että Raamatusta tulee vapautuksen ohjelmanjulistus, joka voidaan irrottaa historiallisesta kehyksestään.
Esimerkiksi Paavalin tekstit tyypillisesti ohitetaan, koska hänet tulkitaan naisvihaajaksi. Toisaalta jos Paavali sanoo jotain sellaista, joka voisi edistää naisten vapautta, se olisi käyttökelpoista. Sorto ei voi olla Jumalasta, vapautus on.
Vastaavasti Raamatun tekstejä ei tarvitsee selittää homomyönteisiksi (esimerkiksi Matt. 8:5–13). Riittää, kun toteaa että ”Jumala on rakkaus”. Tämän tulkinnallisen peliliikkeen ansiosta Raamatun homovastaiset tekstit näyttäytyvät alkukantaisilta ja vanhentuneilta. Raamattu ei voi olla sääntökirja, koska silloin se palvelisi sortajia. Näin suvaitsevaisuudesta on tehty Jumalan tärkein sana.
Sorrettujen vapauttaja
Uusille lukutavoille on keskeistä vapauttaa ihmiset kaikenlaisesta sorrosta puhumalla Jumalasta, joka rakastaa juuri heitä. Näin muotoiltuna lukutapa vaikuttaa kovinkin tutulta: eikö perinteisenkin tulkinnan mukaan nähdä, että juuri me olemme sorrettuja, juuri meidät Jumala haluaa vapauttaa?
Tämä pakottaa meidät pohtimaan omien peliliikkeidemme oikeutusta. Jumala ei suostu palvelijaksemme.
Tiedostettua tai tiedostamatonta
Vaikka uudet lukutavat irtaantuvat tekstien historiallisesta merkityksestä, ne herättävät oleellisen kysymyksen: kuka todella on sorrettu? Toinen, tästä seuraava kysymys on, että en kai minä ole sortaja?
Tietyssä mielessä on todettava, että langenneessa maailmassa lähes kaikki ihmiset ovat sorrettuja. Globaalissa mittapuussa ei kuitenkaan ole kysymystäkään siitä, ettemmekö me olisi juuri sortajien puolella. Sillä, että onko harjoittamamme sorto tiedostettua tai tiedostamatonta ei juuri ole väliä, koska Jumalan sydän on joka tapauksessa sorrettujen puolella (2. Moos. 22:22).
Ylpeä oletus
Missä ihmisten on mahdollista harjoittaa sortoa hyvällä omatunnolla, siellä profeettojen ääni on vaiennettu. Mikä varmemmin vaientaa profeettojen äänen kuin ylpeä oletus, että olemme Jumalan puolella, tai, pikemminkin, että Jumala on meidän puolellamme?
Vaikka uudet lukutavat eivät ole historiallisesti vakuuttavia, voisiko niissä silti kaikua profeetallinen kritiikki, että Jumala on ylpeitä vastaan mutta nöyrille hän antaa armon? Meidän nöyryytemme tulee testatuksi siinä, miten me suhtaudumme tähän ääneen ja näihin ihmisiin.
Tommi Karjalainen
Kirjoittaja on pastori ja opettaja joka rakastaa lukemista,
syvällisiä keskusteluja ja juoksemisen ideaa.
– – –
Syntinen ja fariseus
”Jeesus tapasi muutamia, jotka olivat vakuuttuneita omasta vanhurskaudestaan ja katsoivat toisia ihmisiä alaspäin. Hän kertoi heille vertauksen:
Olipa kerran kaksi miestä, jotka menivät temppeliin. Ensimmäinen heistä, fariseus, seisoi yksin ja rukoili: ’Oi Jumala, kiitos etten ole kuten toiset ihmiset, kaikenlaiset syntiset, enkä ainakaan kuin tuo veronkerääjä. Minä paastoan tuplasti ja maksan kymmenykset reilusti.’
Veronkerääjä oli asettunut kauemmas. Katsoen jalkoihinsa hän takoi rintaansa sanoen: ’Oi Jumala, armahda minua, syntistä!’
’Minä sanon teille hurskastelijoille, että hän palasi kotiinsa hurskaana, ei se fariseus, sillä joka korottaa itsensä, se nöyryytetään, mutta joka nöyryyttää itsensä, se korotetaan.’” (Luuk 18:9–16 mukailtuna)
Tarinan fariseus on jokainen, joka vertaa itseään toisiin ihmisiin. Lähes automaattisesti samastumme tarinan veronkerääjään, mutta paradoksaalisesti ainoastaan tunnustamalla olevamme fariseuksia voimme ”palata kotiimme”. Jokainen, joka ajattelee olevansa tarinan veronkerääjä, tekee itsestään fariseuksen ajattelemalla olevansa parempi kuin toiset ihmiset.